08.10.2022  |  Työnä turvallisuus  |  Työnä turvallisuus tarinat  |  Työnä turvallisuus - AVARN 100  |  AVARN 100

Työnä turvallisuus: Turvallisuus on myös sitä, että kokee olevansa osa yhteisöä


Anna-Stiina on työssään monipuolisesti mukana monen avarnilaisen työsuhteen eri vaiheissa.

Hänen uransa Avarn Securityllä on keskittynyt tuotannonläheisiin henkilöstöhallinnon tehtäviin. Yrityksen ja alan kehityksen myötä hänen työtehtävänsä ovat vuosien varrella monipuolistuneet ja muuttuneet positiivisesti haastavammaksi.

– Työtehtäviini kuuluu tukea oman yksikköni esimiehiä muun muassa rekrytoinneissa ja auttaa erilaisissa resursoinnin haasteissa sekä järjestelmä-, viestintä- ja työterveysasioissa. Monipuoliset työtehtäväni siis ulottuvat jollain tavalla koko työntekijäsuhteen elinkaareen, Anna-Stiina kertoo.

Turvallisuus koostuu elämänhallinnasta ja mielekkäästä tekemisestä

Anna-Stiinan mukaan turvallisuus ja turvallisuuden tunne koostuvat termin perinteisen tarkoituksen lisäksi myös elämänhallinnasta ja siitä, että meillä kaikilla on mielekästä tekemistä.

– Turvallisuus on toimialalla perinteisemmän ajatusmallin lisäksi sitä, että jokainen tuntee olevansa osa jotain kokonaisuutta ja yhteisöä. Tämän olen kokenut toteutuvan Avarn Securityllä hyvin, hän sanoo.

Anna-Stiina kertoo, että turvallisuuden varmistamisessa hänen roolinsa on toimia taustatukijana. Samalla hän pyrkii omalta osaltaan varmistamaan, että Avarn Securityllä työskentelee turvallisuuden parhaat tekijät.


Turvallisuustoimialan kehitys osana työuraa

Unohtumattomimmat hetket työelämässä koostuvat Anna-Stiinan mukaan pienistä onnistumisista. Hän on työuransa aikana saanut olla useasti mukana ihmisten isoissa haasteissa, jotka ovat vaikuttaneet elämän moneen osa-alueeseen.

– Unohtumattomimmat hetket tulevat siitä, kun on pitkien vaikeiden aikojen jälkeen löydetty ratkaisuja ja onnistuttu yhdessä.

Anna-Stiina on erityisen ylpeä siitä, että hän on saanut olla jo pitkään osana Avarn Securityn sekä koko turvallisuustoimialan kehitystä.

– Todella paljon olemme tehneet asioita oikein, kun vielä sadankin vuoden päästä olemme olennaisessa osassa tekemässä yhteiskunnasta turvallista, hän sanoo