08.10.2022  |  Työnä turvallisuus  |  Työnä turvallisuus tarinat  |  Työnä turvallisuus - AVARN 100  |  AVARN 100

Työnä turvallisuus: Ylpeydellä kohti seuraavaa sadan vuoden rajapyykkiä



Turvallisuuspalveluiden tukitoiminnoista vastaavan Jennin mukaan turvallisuus on sitä, että kaikki voivat kulkea Suomessa vapaasti.

Avarn Securitylla turvallisuuspalveluiden tukitoimintojen päällikkönä toimivalle Jennille on käynyt työelämässä samalla tavalla kuin monelle muullekin suomalaiselle: kesätyöpesti venyikin vuosien mittaiseksi työrupeamaksi.

– Aloitin työt Avarn Securityllä vuonna 1998 kesätyöntekijänä ja samalla reissulla ollaan edelleenkin, Jenni kertoo.

Jennin työkenttää ovat Avarn Securityn turvallisuuspalveluiden tukitoiminnot. Hänen työnsä on elintärkeää taustatyötä aina koulutusten järjestämisestä varusteista ja järjestelmistä huolehtimiseen. Hänen työnsä tarjoaa mahdollisuudet siihen työhön, jota turvallisuutta tuottavat työntekijät tekevät.

– Minun työssäni kirsikoita kakun päällä on vaikkapa se, kun teemme onnistuneesti järjestelmien integraation ja saamme siten tiedon kulkemaan entistä paremmin. Näin tuotannon esimiehille vapautuu aikaa siihen työhön, mitä heidän kuuluukin tehdä. Se on hieno tunne, Jenni sanoo.


Neljännes vuosisataa osana Avarnia

Mitä turvallisuus sitten merkitsee alan ammattilaiselle itselleen?

– Turvallisuus merkitsee minulle paljon. Se varmaan lähtee siitä, että minun omat lapseni, läheiset, perhe, työkaverit ja ihan me kaikki voimme kulkea Suomessa vapaasti ja olla turvassa, Jenni pohtii.

Jenni kertoo, että tuntuu hienolta olla osa sata vuotta täyttävää yritystä.

– Olen kulkenut mukana erilaisissa toimenkuvissa melkein neljänneksen Avarn Securityn taipaleesta ja ollut osa tätä tarinaa. Seuraavan sadan vuoden rajapyykkiä kohti mennään Avarn Securityllä ylpeydellä ja ammattitaidolla.