21.07.2022  |  Uutiset ja tiedotteet  |  Asiakkaamme kertovat

Järjestyksenvalvoja on osa tapahtumaelämystä

pasilafest-avarnsecurity-tapahtumajärjestäjä-turvallisuus
PasilaFEST on uusi helsinkiläinen kaupunkifestivaali, joka järjestettiin kesäkuussa ensimmäistä kertaa. Avarn Security piti huolta tapahtuman turvallisuudesta aina suunnitteluvaiheesta tapahtuman päättymiseen asti. Mitä turvallisesti toteutettu tapahtuma vaatii käytännössä ja kuinka festivaalit onnistuivat? Tutustu PasilaFESTin ja Avarn Securityn yhteistyöhön!

Tapahtumajärjestäjä Juha Petterssonin ja Avarn Securityn tapahtumaturvallisuusyksikön palveluesimiehen Riku Steniuksen yhteistyö alkoi jo vuosi sitten, kun PasilaFEST oli tarkoitus järjestää ensimmäisen kerran. Maailman tilanteen vuoksi festivaalit jouduttiin kuitenkin siirtämään, mutta yhteistyötä jatkettiin sujuvasti siitä mihin edellisenä vuonna jäätiin.

– Yhteistyö alkoi sillä, että istuimme yhdessä asiakkaan kanssa alas tyhjän paperin ääreen ja lähdimme tekemään turvallisuussuunnitelmia sekä riskien arviointia. Turvallisuuden suunnittelussa varaudutaan aina kaikkeen mahdolliseen, mutta loppujen lopuksi mitä vähemmän meillä on töitä, sen onnistuneempi tapahtuma on meidän näkökulmasta ollut, tapahtuman turvallisuuspäällikkönä toiminut Stenius kertoo.

pasilafest-avarnsecurity-tapahtuma-tapahtumaturvallisuus

“Asiakas, joka saapui tapahtumaan kohtasi iloisia järjestyksenvalvojia”

Avarn Securityn rooli oli tapahtumaturvallisuuden varmistaminen henkilö- ja omaisuusvalvonnan näkökulmasta - oli kyse sitten artistista, yleisöstä tai ylipäänsä ihmisistä. Järjestyksenvalvoja on usein ensimmäinen kontakti asiakkaan suuntaan ja tällöin on tärkeää muistaa, että turvallisuusalan ammattilainen edustaa samalla myös tapahtumajärjestäjää. Tapahtumajärjestäjä Pettersson oli todella tyytyväinen yhteistyöhön:

– Avarn Security suoriutui tehtävästä erinomaisesti. Riku oli yhteyshenkilönä todella selkeä, hän otti koppia asioista ja kaikki sujui sovitusti. Riku hoiti myös festivaalin ennakolta tapahtuneen viranomaisyhteistyön ammattitaitoisesti. Paikan päällä ollut henkilökunta suhtautui tapahtumaan ilon ja valon kautta. Asiakas, joka saapui tapahtumaan kohtasi iloisia ja positiivisia järjestyksenvalvojia. Hymy tarttuu ja se miten asiakas kohdataan, on todella tärkeää. Tässä Avarn Security onnistui hienosti. 

Festivaaleja ja muita tapahtumia järjestäessä liikkuvia osia on jo valmiiksi paljon, joten yhteistyökumppaniin on voitava luottaa. Pettersson kiittää Avarn Securityä siitä, että sovituista asioista pidettiin kiinni, eikä perään tarvinnut katsella. Lisäksi tapahtumajärjestäjä arvosti sitä, että festivaaleille osallistuva asiakas sai Avarn Securityn henkilökunnasta samaistumispintaa:

– PasilaFEST on suunniteltu ihmisille, jotka ovat eläneet nuoruutensa 80-luvulla. Avarn Securityn henkilökunnasta löytyi diversiteettiä niin ikä-, kuin sukupuolijakaumassa, ja oli mukava huomata, kuinka tämä lisäsi tunnelmaa. Tärkeintä totta kai turvallisuuspuolen tehtävissä on ammattimaisuus ja asian osaaminen, mutta samaistumispinta tapahtumaan osallistuvien kanssa oli mukava lisä, Pettersson kiittelee onnistuneesta yhteistyöstä.

pasilafest-avarnsecurity-tapahtumajärjestäjä-turvallisuus-tapahtumaturvallisuus

Luottamus ja kommunikointi ovat turvallisen ja sujuvan tapahtuman avaimet

Turvallisuuden näkökulmasta tapahtuma onnistui, eikä järjestyksenpidollisia tehtäviä kirjattu yhtäkään. Näkyvä valvonta ennaltaehkäisee häiriötapauksia, ja sisäinen yhteistyö Avarn Securityn muiden yksiköiden kanssa lisäsi tapahtuman turvallista sujuvuutta.

– Ratapihan alueet kuuluivat Avarn Securityn julkisesta liikenteestä vastaavalle tiimille, ja heidän kanssa kommunikoimme pitkin iltaa. Pidimme huolen siitä, että jokaisen yksikön tiimi on koko ajan kartalla muutoksista, ja kaikille oli selvää mitä tehdään missäkin tilanteessa, Stenius kertoo. Turvallisuudesta vastaavan tahon työtä helpottaa huomattavasti myös se, jos asiakas luottaa ja antaa riittävästi tilaa:

– Parasta koko projektissa oli kommunikaatio, niin sisäisesti kuin asiakkaan kanssa. Oli mukava tehdä töitä, kun pystyimme tekemään päätöksiä ja vetämään linjoja oma-aloitteisesti. Asiakas antoi tilaa ja luotti siihen että homma tulee tehdyksi, Stenius kiittelee yhteistyöstä asiakkaan suuntaan. 

PasilaFEST järjestetään uudelleen samalle kohderyhmälle kesäkuussa 2023. Jos kaipaat melodista, iloista tapahtumaa laadukkaan ruuan, sekä istumapaikkatarjonnan kera, kannattaa tämä tapahtuma laittaa korvan taakse! 

Oletko järjestämässä tapahtumaa? Avarn Security vastaa mielellään tapahtuman turvallisuudesta, eli otathan epäröimättä yhteyttä, mikäli yhteistyö kiinnostaa.