28.03.2022  |  Blogi

Avarnilaiset asiantuntijat tutuiksi: Ville Sarkkinen

Ville Sarkkinen-1Keitä ovat asiantuntijat Avarn Securityn taustalla? Esittelemme avarnilaisia, jotka ovat tekemässä turvallisia toimintaympäristöjä esimerkiksi työpaikoille, teollisuuteen ja julkisiin tiloihin. Suojaamme asiakkaidemme omaisuutta ja tiloja, sekä teemme arjesta turvallisempaa heidän tiloissaan asioiville ja työskenteleville. Tutustu asiantuntijaamme Pohjois-Suomesta!

Kuka on Ville Sarkkinen?

Ville Sarkkinen vastaa Pohjois-Suomen turvallisuuspalveluiden liiketoiminnasta ja johtamisesta. Hänen keskeisiä työtehtäviään ovat asiakkuuksien kehittäminen ja myynti. Sarkkinen pitää ohjaksia Lapin, Oulun, Raahen, Kainuun ja Pohjanmaan alueen toiminnoista. Johdettavana hänellä on noin 250 henkilön kokonaisuus.

Uransa Sarkkinen on aloittanut vuonna 1999 silloisella Engelillä. Kuluneen 22 vuoden aikana Sarkkinen on työskennellyt vartijana, kohde-esimiehenä, vuoroesimiehenä, vuoropäällikkönä, turvatekniikan työnjohtajana, palvelupäällikkönä ja aluepäällikkönä. Turvallisuusala on mahdollistanut monipuoliset kokemukset - niin erilaisten tehtävien, kuin eri roolien parissa. 
 

Jatkuva kehitys ja asiakaslupausten täyttäminen ovat työn tärkeimpiä piirteitä


Kysyimme Sarkkisen odotuksia työn suhteen: 

- Odotan uusien ja entistä parempien toimintatapojen luomista kumppanina asiakkaiden kanssa, sekä omaa ja tiimini jatkuvaa kehitystä.


Yhdessä tekemisen kulttuuri ja hyvä henki ovat kulkeneet Sarkkisen mukana viimeisen parin vuosikymmenen ajan ja nämä ominaisuudet hän haluaa säilyttää turvallisuusalalla jatkossakin. 


- Minulle työelämän tärkeimpiä asioita ovat päivittäiset pienet ja isommat onnistumiset, hyvä tiimihenki, jatkuva kehittyminen, palvelun laatu ja asiakaslupausten täyttäminen, Sarkkinen listaa.

Turvallisuuden merkitys nyt ja tulevaisuudessa 

Perheen turvallisuus on monelle kaikki kaikessa, niin myös Sarkkiselle: 

- Kun turvallisuuden ilmapiiri on läsnä, jokainen pystyy olemaan oma itsensä vapautuneesti ilman ylimääräistä huolta. Jatkuva palveluiden kehitys ja erityistarpeet tulevat olemaan tulevaisuudessa myös asiakkaille entistä tärkeämpiä, Sarkkinen kommentoi ja jatkaa: 

- Tarpeiden tunnistaminen ja niihin ajoissa reagoiminen asiakkaiden liiketoiminnan kautta tulee ottamaan aiempaa suuremman roolin ja ohjaa päätöstä sopivaa palvelua pohdittaessa. Teknologian ja perinteisen vartioinnin yhteiset ratkaisut ovat jatkossa arkipäivää ja tässä Avarn Securityllä on mahdollisuus olla asiakkuuksien tukena tuomassa juuri heidän tarpeisiinsa sopivaa turvaa. 

 

Lue lisää turvallisuuspalveluista