31.03.2022  |  Blogi  |  Asiakkaamme kertovat

Mäntsälän uudessa padelhallissa pelataan turvallisuus edellä

avarn-security-best-padel-mantsala-asiakastarinaLoppuvuodesta 2021 Mäntsälässä koettiin historiallisia hetkiä, kun kunnan ensimmäinen padelhalli avautui trendilajin harrastajille. Upouudessa hallissa ei tingitä puitteiden laadusta eikä turvallisuudesta, kun tila varusteltiin Avarn Securityn ensiluokkaisilla turvallisuusjärjestelmillä. 

Best Padel Mäntsälä on Mäntsälän ensimmäinen padelhalli, jonka taustalla on kaksi lajista innostunutta luokanopettajaa. Omatoimihallin toiminnan käynnistyessä avainkysymykseksi muodostui harrastajien turvallisuus, joten tilat saivat arvoisensa turvatekniikan Avarn Securityltä.

– Kun liikeidea syntyi, oli Mäntsälässä juuri sopivasti meidän toimintaamme soveltuva halli rakentumassa. Pääsimme halliin vuokralle ja pystyimme rakentamaan sinne kaksi padel-kenttää. Mäntsälän Best Padel on omatoimihalli, eli ihmiset varaavat vuorot ja pelaavat omatoimisesti. Meidän tehtävämme on ainoastaan huolehtia, että harrastajat viihtyvät täällä”, kertoo yrittäjä Niklas Horn.

(Teksti jatkuu videon jälkeen.)


Padelhallin turvatekniikka suunniteltiin kohteen tarpeet huomioiden

Liiketoiminnan alkuvaiheissa yrittäjillä ei ollut selkeää näkemystä siitä, millaista turvatekniikkaa Padelhallin toiminta vaatii. Uuden harrastetilan turvaamiseksi yrittäjät kääntyivät Avarn Securityn asiantuntijoiden puoleen.

- Yksi alalla työskennellyt kaveri suositteli meille Avarn Securityä hyvän hinta-laatusuhteen takia. Yhteistyön aikana meille avautui hyvin, minkälaisia turvallisuusratkaisuja halliin tarvitaan. Meille on erityisen tärkeää, että asiakkailla on turvallinen olo hallissa ja he pääsevät helposti kulkemaan sisään ja ulos. Kameravalvonnan ansiosta voimme puhelimella kätevästi tarkistaa, että hallilla on kaikki kunnossa. Tämä on todella näppärä ominaisuus ja tuo säästöä myös bensakuluissa, Horn kuvailee.

Yhteistyötä koordinoi Avarn Securityn projektipäällikkö Santeri Syvälahti, jonka mukaan Mäntsälän Padelhallin turvajärjestelmät rakennettiin yksilölliset tarpeet huomioiden.


Nyt täydessä toiminnassa oleva halli tarjoaa ensiluokkaisia kokemuksia seurapelin harrastajille ja yrittäjät voivat valvoa tilaa näppärästi etäyhteyksin.


– Mäntsälän Padelhalliin toteutimme juuri heidän tarpeisiinsa sopivan turvallisuusratkaisun, joka pitää sisällään rikosilmoitin-, palovaroitin-, kulunvalvonta- sekä valvontakamerajärjestelmän. Molemmille yrittäjille toimitettiin etähallintatyökalut kaikkiin järjestelmiin. Turvallisuusratkaisuun kuuluu myös hälytyskeskuksemme hälytysvalvonta vartijan hälytysajovasteella mahdollisia rikosilmoittimen hälytyksiä varten. Ratkaisu on kokonaispalvelu, joka ehkäisee rikoksia ja auttaa minimoimaan mahdollisia vahinkoja, Syvälahti kertoo.


avarn-security-best-padel-mantsala-asiakastarina-2

Liikunnan iloa turvallisessa ympäristössä

Horn on tyytyväinen Avarn Securityn asiantuntevaan palveluun, joka on tuonut toivottua turvaa liiketoiminnan alkuvaiheessa. Varsin vauhdikkaasti käynnistynyt kumppanuus tulee kantamaan hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

– Avarn Security kuunteli tarpeitamme hyvin ja yhteistyö on ollut kaiken kaikkiaan mutkatonta. Meillä on nyt luottavainen olo siitä, että halli on turvallinen kaikille harrastajille. Kokonaisvaltaisen järjestelmän ansiosta voimme seurata asiakkaiden kulkuhistoriaa, mikä on meille yrittäjille tärkeä ominaisuus. Hallin perustamisesta lähtien turvallisuusasiat ovat edenneet vauhdikkaasti, joten tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä Avarn Securityn kanssa, tiivistää Horn.

Tutustu turvallisuusteknologian palvelupaketteihin